Tiedote: Lähiöfest2019
- 10.10.2018
TIEDOTE 10.10.2018
Lähiöfest juhlii paikallisuuden voimaa ensi vuonna neljässä kaupungissa
Espoo toimii isäntäkaupunkina 23.–29.9.2019 järjestettävässä päätapahtumassa
Ensi vuonna kolmatta kertaa järjestettävä Lähiöfest on tapahtuma, kampanja ja puheenvuoro paikallisuuden puolesta. Kaupunkien suuret kysymykset ratkotaan siellä missä ihmiset asuvat. Lähiöfest nostaa naapurustot esiin, koska keskustelu kaupunkien tulevaisuudesta kuuluu kaikille.
Lähiöfest2019 matkaa neljään eri kaupunkiin. Isäntäkaupunkina on Espoo, tapahtumakaupunkeina Kauniainen ja Riihimäki, ja kampanjassa mukana Helsinki. Vuoden aikana Lähiöfest toimii kuin liikkuva juhla: kevään ja kesän tapahtumien ja yhteisten kokeilujen opit tuodaan yhteen syyskuun viimeisellä viikolla Espooseen, jossa erilaiset työpajat, seminaarit, pop-upit ja yleisötapahtumat levittäytyvät eri puolille kaupunkia.
”Tuleva Lähiöfest on meille toiveiden täyttymys. Olemme alusta asti nähneet Lähiöfestin ’kaikkien naapurustojen yhteisenä puheenvuorona paikallisuuden puolesta’”, Lähiöfestin vastaava tuottaja Katja Lindroos Urban Practicesta sanoo. ”Moneen kaupunkiin ulottuvana Lähiöfest2019 on kansainvälisestikin ainutlaatuinen tapahtuma ja herättänyt jo kiinnostusta sekä yhteistyömallina että ideoiden katalysaattorina.”
Festivaalilla hyviä paikallisia tekoja
Lähiöfest on syntynyt itsenäisenä aloitteena ilman yksittäistä tilaajaa. Lähiöfest2019:n sisällöstä ja sektoreiden välisistä yhteistyökumppanuuksista vastaa Urban Practice. Festivaali tehdään yhteistyöllä: kaupunkien lisäksi Lähiöfestiä ovat tekemässä yritykset, oppilaitokset ja yliopistot, yhdistykset ja vapaat aktivistiryhmät sekä asukkaat.
Lähiöfest2019-pääyhteistyökumppaneita ovat K-Market, Innovarch ja NCC. Kaikki kumppanit ovat festivaalilla asiantuntijoina ja aktiivisina ohjelmantekijöinä. Lähiöfestin sektoreiden välinen yhteistyömalli tekee mahdolliseksi ainutlaatuiset projektit, jotka ovat tuottaneet uusia keinoja mm. asukkaiden osallistamiseen ja jopa suoraa rahoitusta yhteisöjen omiin projekteihin. Jälkimmäisestä esimerkki oli edellisellä Lähiöfestillä pop up-ravintolaprojekti, jonka tuoton 10277€ pääyhteistyökumppani lahjoitti lyhentämättömänä nuorten osallistuvaan budjetointiin. Yhteisörahoitus ja erilaiset kaupunkilaisten omaehtoisen tekemisen tavat ovat vahvasti mukana myös ensi vuonna.
Espoon kaupunki osallistuu Lähiöfestiin neljän poikkihallinnollisen ohjelmansa kautta. Pääteemana Espoon kaupungin isännöimissä tapahtumissa ja kokeiluissa on kestävä kehitys. Kaikkien kaupunkien ja kumppaneiden kanssa käynnistetään yhteinen oppimiseen liittyvä hanke. Se, samoin kuin muut projektit ja kumppanit, julkistetaan vuoden 2018 lopussa.
Lähiöfest2019-kampanja paikallisuuden puolesta on avoin kaupungeille, yrityksille ja muille tahoille. Mukaan voi hakea ottamalla yhteyttä festivaalista vastaavaan Urban Practiceen. Oppilaitoksille, pienyrityksille, yhdistyksille ja vapaille ryhmille osallistuminen on maksutonta. Lähiöfestillä on mm. karttapalvelu, johon kuka tahansa voi liittää oman tapahtumansa. Karttapalvelu uudistuu keväällä 2019.
Taustaa
Ensimmäinen Lähiöfest, nimellä “Lähiöfestivaali Our House”, järjestettiin 8.–15.8.2015 yhdessä lähiötalossa ja -korttelissa Vantaan Mikkolassa. Lähiöfest2017 laajeni 25.9.–1.10.2017 kymmeneen kaupunginosaan Helsingissä. Lähiöfestin teemoja ovat olleet mm. kaupungin kasvu ja täydennysrakentaminen, tulevaisuuden lähikauppa ja uudet palvelut, startupit ja pienyrittäjyys, katutaide ja tilojen uusiokäyttö, energiatehokkuus ja kestävät arjen valinnat, sekä kotien ja asuinalueiden arvoon vaikuttavat tekijät.
Viime festivaalilla ensi kertaa järjestetty kansainvälinen pääseminaari ”People-Driven City” kokosi 500 osallistujaa kuulemaan puheenvuoroja niin Suomen kuin Euroopan kaupunkien huippuasiantuntijoilta. Seminaari saa jatkoa vuonna 2019. Lähiöfestin periaatteena on alusta asti ollut mahdollistaa monien toimijoiden osallistuminen maksutta sekä kävijöinä että järjestäjinä. Lähiöfest2017-tapahtumassa oli mukana oli 50 eri tahoa järjestäjinä ja osallistujia noin 10 000.
Yhteydenotot: info(at)lahiofest.fi
Vastaava tuottaja: Urban Practice, urbanpractice.fi
FB & Instagram @lahiofest
Twitter Lähiöfest @OurHouseFI