#lähiöfest
paikallisuuden
puolesta

Luyeye Konssi eli Seksikäs-Suklaa

  • 26.6.2017

Kuva: All Day Agency


“Itis on mun Helsinki.”

Nettikoomikko, tubettaja ja artisti Seksikäs-Suklaa löysi Itä-Helsingistä kodin, kavereita, yhteisön ja ikiomalta tuntuvan Helsingin.

Seksikäs-Suklaa julkaisi viime keväänä kaverinsa Dosdelan kanssa räppibiisin, jossa muistellaan Kontulassa tapahtunutta skinijoukon hyökkäystä somalien kimppuun. Biisin nimi on Niiku97, ja siinä toistellaan: “Bussi täynnä somaleita / bussi täynnä somaleita / niiku 97 / Kontulan kentällä!”

Nettikoomikkona tunnetuksi tullutta kaksikkoa haastateltiin biisin julkaisemisen jälkeen muun muassa Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä.

“Me ollaan Hanadin kanssa tosi itähelsinkiläisiä. Me ollaan niin idästä kuin olla voi”, Seksikäs-Suklaa linjasi.

Vuotta myöhemmin tilanne on itäläisyyden kannalta ennallaan. Seksikäs-Suklaa (nimen alkuperästä täällä), oikealta nimeltään Luyeye Konssi sanoo: “Itis on mun Helsinki”.

“Kun kävelen Itiksen läpi, mieleen tulee niiin paljon kaikkea hyvää. Näen somppuäidit ja suomalaisnaiset, ne halailee toisiaan, kyselee, miten sun pojalla menee. Näen lapsuuden kavereita, entisiä ihastuksia, frendejä vaikka missä: kelaa, yks koulukaveri on Nordealla duunissa!”

“Ja itämuijat! Ne on niin kauniita, kovia muijia, jotka puhuu somalia, suomea, kongoa (lingalaa)… Niin hienoa.”

Konssi on syntynyt Angolassa. Hän asuu Roihuvuoressa ja pyörii usein myös Kalliossa kavereiden luona tai muualla Itä-Helsingissä.

“Keskustassa en jaksa paljon olla. En kestä sitä elämäntyyliä ja pukumiehiä, jotka saattaa tulla vähättelemään baarissa, että mikä firma sullakin muka on, tuskin tilaat drinkit omilla rahoilla.”

Konssi vie mieluummin kavereita itään kuin lähtee itse sieltä pois. Ennakkoluulot kaatuvat, kun saa porukan metroon.

“Esim Kontulassa on hullun hyviä libanonilaisia ravintoloita. Niissä on niin hyvä safka, että jos vien sinne kavereita, jengi on että vau, en tiennyt, että tällaista on. Kontulassa on halpaa, näet erilaisuutta. Se on mahtava mesta.”

Konssin perhe on asunut Itä-Helsingissä yli kymmenen vuotta. Dosdelan eli Hanad Hassanin Luyeye tapasi koulussa. Molemmat kuuluvat nykyään Lihamyrsky-kollektiiviin, jonka muita jäseniä ovat Musta Barbaari eli James Nikander, Prinssi Jusuf ja Ruudolf. 
Nikanderiin Konssi tutustui jalkapallokentällä. Jalkapallo oli nuorukaisille tärkeää, koulu sen sijaan ei paljon kiinnostanut.

“Pelasin HJK Laajasalossa, tehtiin tosi kovaa duunia ja mäkin pääsin tasoa ylemmäksi pelaamaan. Sitten kävi ilmi, että kausimaksukin tulee olemaan ylempi, eikä mun äidillä ollut varaa maksaa sitä. Mulle sanottiin, että valitettavasti sä et voi jatkaa tässä jengissä.”

Sama kokemus oli monella kaverilla: muilla tuntui olevan enemmän kaikkea, ja kaikkeen tarvittiin rahaa.
 “Muilla oli siistejä vaatteita, ei meillä ollut varaa sellaiseen. Piti sitten koko ajan yrittää todistaa olevansa jotain. Jengi pölli kamaa ja sekoili kaikkea…”

Vaikka koulunkäynti ei juuri napannut, Konssi päätti, ettei hän voi vain olla. Hän päätyi Myyrmäkeen opiskelemaan matkailuvirkailijaksi.
 “Ai miksi? Kelasin, että tolla linjalla on paljon muijia! Ja olihan siellä: 23 muijaa ja kaksi jätkää. Mä olin, että jes, tää on se juttu.”

Muijien lisäksi ammattiopinnoista löytyi suunta elämälle. Konssilla oli opettaja, Miia, joka jaksoi olla kiinnostunut hänestä ja kannusti keskittymään opintoihin.

“Ei minulla ollut ikinä ennen ollut elämässä sellaista tyyppiä, joka olisi sanonut, että nyt teet näin. Ope selitti mulle kaikkea tärkeetä ja kannusti: tee töitä, niin onnistut. Ilman tätä opettajaa olisin jossain ihan oudoilla teillä. Olen tosi kiitollinen sille.”

Yksittäiset ihmiset ja kohtaamiset voivat tosiaan muuttaa toisen elämän suunnan. Varsinaisia vaikuttajia, tällaiset kasvattajat ja opettajat. Konssi sanoo, että olisi siistiä olla esimerkkinä ja kannustuksensa jollekulle muulle.

“Tiedän nykyään, että töitä tekemällä pärjää ja omista arvoista täytyy pitää kiinni.”

Jälkimmäisellä hän viittaa siihen, ettei elantoa tai menestystä kannata yrittää hankkia miettimällä vain rahaa.
 “Multa lähtee heti seuraajia, jos otan väärän sponssin, joka ei oikeasti sovi mulle yhtään. Se kostautuu.” 
Esimerkki: jos on kauramaitojätkiä, ei kannata tehdä töitä maitofirman nimissä.

Ei Konssistakaan matkailuvirkailijaa tullut, mutta hän päätyi töihin lentokentälle ja kaupan kassalle. Koulusta tarttui mukaan ajatus siitä, että töitä pitää tehdä. Ensimmäisen videonsa Seksikäs-Suklaa teki Vuosaaressa. Aiheena oli omasta parisuhdeongelmasta syntynyt kysymys: Onko oikein, että tyttöystävä lähtee jatkoille muiden kanssa?

“Olin Siwassa töissä ja palkkasin viimeisillä rahoilla jonkun edaamaan niitä videoita. Oli vahva usko omaan juttuun.”

Usko sai vahvistusta, kun videoille löytyi katsojia ja some-seuraajia alkoi olla tuhansia, sitten kymmeniä tuhansia.

Kun tapaamme, Luyeye Konssi on juuri saapunut Torniosta. Siellä oli rasismin vastainen tapahtuma Open Borders of Solidarity, jossa Konssi oli esiintymässä muiden Lihamyrsky-tyyppien kanssa. 
Valokuvaaja Jaakko Heikkilä nappasi Torniossa kuvan, joka on aamun Helsingin Sanomissa. Kuvassa Konssi kävelee yhdessä Hanadin sekä Musta Barbaarin ja Prinssi Jusufin kanssa tien yli. Vastaan kävelevät Tornion Sons of Odinit mustissa liiveissään.

Luyeye sanoo, ettei uhkailu tai uho toimi enää häneen. Hän on juossut skinejä pakoon ja käy salilla. Hän kuitenkin miettii hyvän aikaa kohtaamista pohjoisen Suomen kadulla: 
”Me käveltiin niitä kohti. Katsoin yhtä naista ja näin niin paljon vihaa niissä silmissä. Ajattelin, että sä et edes tiedä, mitä sä missaat, elämässä on niin paljon muutakin kuin viha.”

Konssin työ nettikoomikkona ja artistina on yksi tapa tuoda omaa ääntä esiin. Vihan sijaan hän on naurun asialla.

“Hirvee kontrasti: kaksi ihmistä ja niin erilainen ajatusmaailma. Mä en tunne noita ihmisiä kohtaan mitään, en myöskään vihaa. Olen nämä asiat käsitellyt, keskityn omiin unelmiin.”

Millaisia ne unelmat ovat?
 “Tulin eka kertaa Helsinkiin 2000-luvun alkupuolella. Me ajettiin Hakaniemestä itään päin. Näin Hakiksen ja Sörnäisten välissä talon, josta ajattelin, että tuossa olis siistiä asua. Haluan edelleen sieltä kämpän. Mun unelma on asua siellä kauniin vaimon ja oman lapsen kanssa. Sieltä sitten kävelen Hakaniemen torille ja halliin ostamaan tuoretta kalaa…”

Luyeye on 25-vuotias. Unelmiin liittyy muitakin kuin hän itse.

“Olen aina halunnu olla nuori isä. Mietin tätä joka hiton päivä: tykkään pitää huolta muista ihmisistä, kysyn koko ajan kaikilta, onko kaikki ok. Teen kaikkeni, että mun läheisillä olisi parempi olla.”

Mitä toivot Lähiöfestin saavan aikaan, Seksikäs-Suklaa?

“Aika gansta nimi: Lähiöfest! Ennen jengi valitti, että Helsingissä ei tapahdu ikinä mitään, mutta nyt täällä tapahtuu koko ajan. Musta on siistiä, että on tapahtumia, jotka on ilmaisia.

“En mä toivo muuta kuin että näillä tapahtumilla saa hyviä fiiliksiä kaupunkiin ja kaikki pääsee mukaan. Jengi on niin hyvällä päällä, tuntuu, että Helsinki elää.”

Teksti: Reetta Räty

 

FB Seksikäs-Suklaa & Dosdela

IG Seksikäs-Suklaa

TUBE Seksikäs-Suklaa & Dosdela

Spotify

 

  • Roihuvuori on Herttoniemeen kuuluva osa-alue Strömislahden ja Porolahden rannalla. Sen lähellä ovat Herttoniemen yritysalue, Herttoniemenranta, Marjaniemi ja Tammisalo. Roihuvuorta kutsuttiin ensin Itä-Herttoniemeksi, mutta vuodesta 1958 sen nimi on ollut Roihuvuori asukkaiden toivomuksesta. Toinen nimiehdokas oli Satumaa.
  • Roihuvuorta on ollut suunnittelemassa ja toteuttamassa lukuisia Suomen nimekkäimpiä arkkitehtejä ja arkkitehtitoimistoja kuten Irma Mikkola, Esko Korhonen, Jarmo Järvi, Hilding Ekelund ja Lauri Silvennoinen sekä Aarno Ruusuvuori. Viimeksi mainittu on suunnitellut Roihuvuoren ala-asteen.
  • Roihuvuoressa on paljon hissittömiä kerrostaloja, joten viime vuonna alueella on tapahtunut sukupolvenvaihdosta.
  • Roihuvuoren maamerkkinä on vesitorni vuosilta 1976–77. Toinen nähtävyys on japanilaistyylinen puutarha, joka perustettiin 1990-luvun laman aikana. Kirsikankukkia juhlistavasta Hanami-juhlasta toukokuussa on tullut suosittu vuotuinen tapahtuma, jonne tullaan myös muualta Helsingistä.
  • Roihuvuori tunnetaan myös musiikkikulttuurista. Itä-Helsingin musiikkiopistossa on opiskellut monia tunnetuiksi tulleita klassisia muusikoita. Hip hop -artisti Avaimen (myöh. Asa) debyyttilevyllä Punainen Tiili julkaistua Roihuvuori-kappaletta pidetään yhtenä suomiräpin klassikoista.