Lähiöfest 2015, 2017, 2019…
- 25.4.2019
Our House 2015 / Murals: Street Art Vantaa / Photo: Sami Repo
Kaupunkien suuret kysymykset ratkotaan siellä missä ihmiset asuvat. Lähiöfest nostaa naapurustot esiin, koska keskustelu kaupunkien tulevaisuudesta kuuluu kaikille.
2019: mitä tapahtuu
Tänä vuonna kolmatta kertaa järjestettävä Lähiöfest matkaa neljään eri kaupunkiin. Isäntäkaupunkina on Espoo, tapahtumakaupunkeina Kauniainen eli Grani ja Riihimäki, ja kampanjassa mukana Helsinki.
Lähiöfest on tapahtuma ja puheenvuoro paikallisuuden puolesta, tapa luoda yhteistyötä ja tehdä kokeiluja kaupungissa. Käytännössä Lähiöfest on kaikille avoimia tapahtumia, työpajoja, oppimista, taidetta ja kulttuuria, hyväntekemistä, kestävän kehityksen ratkaisuja, uusien rahoitusmallien kehittämistä, omaan kaupunginosaan vaikuttamista. Kaikkea tätä tekemään kutsutaan kaupungit, yliopistot, yritykset, media, koulut, kansainväliset asiantuntijavieraat, yhdistykset, asukasyhteisöt, uudet tulokkaat – kaikki kaupunkilaiset.
Vuoden aikana Lähiöfest toimii kuin liikkuva juhla: kevään ja kesän tapahtumien ja yhteisten kokeilujen opit tuodaan syyskuun viimeisellä viikolla yhteen:
Riihimäki 17/5
Kauniainen – Grani 23/5
Espoo 23–29/9
ja Helsinki 28/9
Huom! Lähiöfest2019-viikon ohjelma julkistetaan kesäkuussa.
Festivaalin taustalla olemme me – Katja Lindroos ja Ramon Maronier jotka vedämme yritystä Urban Practice Oy. Lähiöfest on yrityksemme ei-voittoa-tuottava projekti, ja se toteutetaan eri sektoreiden toimijoita yhdistävällä ns. 20/80-mallilla (= 20% festivaalin budjetista tulee julkiselta, 80% yksityiseltä sektorilta). Voit lukea yrityksestämme täältä.
2015: mistä lähdettiin
Idea Lähiöfestistä syntyi tehdessämme Yle TV1-kanavalle tv-sarjaa “Tehtävä lähiössä” eri puolilla Suomea. “Our House 2015” tehtiin tapahtumaksi, jonne yhteiskunnan eri toimijat voisivat tulla yhteen luomaan visiota lähiöiden tulevaisuudesta ja samalla ratkaista kaupunkien kysymyksiä. Kutsuimme tapahtumaa lähiöfestivaaliksi, sillä halusimme tehdä tapahtuman koko kaupungille, ei vain ydinkeskustan alueelle. Suomi on kaupungistunut rakentamalla juuri lähiöitä. Lähiöfestillä halusimme suunnata valokeilaa siihen, miten lähiömme ovat muuttuneet, ja miten voisimme nähdä ne “uusin silmin” – ei eriöinä vaan kaupunkikeskustelun keskiössä.
Purkua odottanut kerrostalokortteli Mikkolassa Vantaalla toimi festivaalin paikkana. Talo ja sen ympäristö tehtiin visuaalisesti erottuvaksi ja toiminnallisesti monipuoliseksi. Asuntoihin toteutettiin näyttelytilat ja ulkoseiniin Suomeen siihen mennessä suurimpia muraaleja. Talossa ja pihalla järjestettiin seminaareja, työpajoja, konsertteja, ruokatapahtumia ja ulkoilmaelokuvakonsertteja, joihin osallistui paikallisia ja vierailijoita muista kaupungeista. Lähiöfest-tiimi piti jo ennen festivaalia läheisessä Mikkolan koulussa oppitunteja ja keräsi oppilaiden haastattelujen kautta paikallisia kokemuksia kodista. Tulokset näkyivät näyttelytiloissa.
Festivaalin tiloja ja ohjelmaa tekivät yritykset, start-upit, yhdistykset sekä yksittäiset suunnittelijat ja taiteilijat. Kokeiluina toteuttiin mm. entiseen myymälätilaan paikallisten kanssa yhteisöllinen työtila ja väliaikainen hotellihuone, joka toimi myös konserttipaikkana. Festivaali oli viikon ajan päivittäin MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa, ja sieltä tehtiin yksi koko aamun suora lähetys. Festivaalin jälkeen pidettiin kirpputori, jonka koko tuotto lahjoitettiin Mikkolan koululle. Lahjoituksella toteutettiin yhden luokkahuoneen muutos uudenlaiseksi oppimisympäristöksi ja opetuspuutarha koulun sisäpihalle.
2017: mitä sitten tapahtui
Vuonna 2017 lähdimme kehittämään festivaalia ja hakemaan tapoja kasvattaa festivaalia yhdestä lähiötalosta ympäri kaupunkia. Helsingin kaupunki Kaupunkiympäristön toimialan johdolla lähti yhdeksi “Lähiöfest2017”-tapahtuman partneriksi ja mahdollisti näin festivaalin laajentamiseen 10 Helsingin kaupunginosaan. Yrityksemme vastasi kaikista kumppanuuksista ja ohjelman koordinoinnista.
“Lähiöfest2017” järjestettiin syyskuun lopulla 2017. Tapahtumapaikkoja olivat Vuosaari, Malmi, Kannelmäki, Kontula, Pohjois-Haaga, Herttoniemenranta, Lauttasaari, Jakomäki, Siltamäki ja Kalasatama. Festivaaliohjelmaan kuului työpajoja mm. täydennysrakentamisen mahdollisuuksista, kaupan ja palveluiden tulevaisuudesta, avoimen datan hyödyntämisestä kaupunginosissa ja lähiöiden kehittämisestä aluekeskuksina ja kansainvälinen seminaari “People-Driven City”, joka järjestettiin Helsingin yliopiston pääjuhlasalissa.
Viikonloppuna 10 lähiössä järjestettiin kaikille avoimia yleisötilaisuuksia. Yhteistyötahoja oli yli 50. Loimme tapahtumia, jotka näyttivät eri tilat uudessa valossa, kuten uimahallin elokuvateatterissa, ja kannustimme yhteisöjä tekemään omia tapahtumia, kuten yön läpi avoinna olleen saunan. “Lähiöfest2017”-viikko sisälsi yli 30 erilaista tapahtumaa ja tilaisuutta, jotka keräsivät viikon aikana noin 10 000 osallistujaa. Valtaosa tapahtumista oli avoimia kaikille ja pääseminaaria lukuunottamatta täysin maksuttomia.
Koska “Lähiöfest2017” oli aidosti sektoreiden yhteistyölle rakentunut projekti, pystyimme rakentamaan uudenlaisia vaikuttavuuden muotoja, kuten yhteisörahoitusmallin. Yhteisörahoitus tarkoittaa Lähiöfestillä kampanjaa ja tapahtumaa, joka toteutetaan yhteistyökumppaneiden kanssa yhteisöjä mukaanottavalla tavalla ja joka samalla tuottaa lahjoitussumman tai muuta konkreettista, joka voidaan antaa edelleen paikallisille yhteisöille niin omien hankkeiden toteuttamiseen. “Lähiöfest2017”-tapahtumassa tästä esimerkkinä oli pop-up-ravintola “Safka”, jonka toteutuksessa oppilaitosten opiskelijat saivat käytännön työkokemusta ja huippuammattilaisten opastusta. Pop-up -ravintola oli auki yhden yleisöpäivän ajan ja sen tuotto, 10 277 €, lahjoitettiin festivaalin jälkeen lyhentämättömänä helsinkiläisten nuorten osallistuvaan budjetointiin.
Kiinnostunut?
Ota yhteyttä somen kautta: Facebook.com/lahiofest
Tai sähköpostilla: info(at)lahiofest.fi