rakkaudesta lähiöön, #lähiöfest2017

2017: Kumppanit julki!

  • 24.4.2017

Kuva: Katja Tähjä


“Lähiöfest2017 tapahtuu juuri oikeaan aikaan, kun Helsingin kaupungissa on
käynnissä suuri muutos.” – Anni Sinnemäki, apulaiskaupunginjohtaja, Helsingin kaupunki (marraskuussa 2016)

Lähiöfest2017:n kumppanit julkistettiin viime vuoden lopulla, 22. marraskuuta Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulussa järjestetyssä miniseminaarissa. Tilaisuus oli ensimmäinen kerta kun Helsingin kaupungin, yrityskumppaneiden, yliopistojen ja muiden festivaalin sisältökumppaneiden edustajat tapasivat toisensa.

Tilaisuuden jälkeen lähti tiedote, josta tähän on poimittu pääkohtia. Helsingin kaupungin edustajina tilaisuudessa puhuivat nykyinen Helsingin kaupunginvaltuutettu Anni Sinnemäki ja nykyinen kaupunkiympäristön toimialajohtaja Mikko Aho. Tiedotteessa molempien kohdalla on mainittu silloiset virat.

Lähiöt tekevät kaupungista suuren

Ensi syyskuun viimeinen viikko – 25.9.–1.10.2017 – on lähiöiden. Viikkoon huipentuu koko vuoden aikana tehty visiointi- ja kenttätyö: miten kaupunki muuttuu, mitä mahdollisuuksia lähiöissä on, ja miten niiden tulevaisuuteen voidaan vaikuttaa.

Toista kertaa järjestettävä lähiöfestivaali syntyy uudenlaisella kaupungin, yritykset, yliopistot ja vapaan kentän yhdistävällä mallilla. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston virastopäällikkö Mikko Aho kertoi kumppanitapaamisessa, miksi aihe on ajankohtainen kaupungin näkökulmasta.

“Helsingin uusi yleiskaava luo suuntaviivat kaupungin seuraaville vuosikymmenille. Lähiöt ovat tulevaisuuden kaupungin kannalta aivan ytimessä.” – Mikko Aho

“Rakensimme ensimmäisen lähiöfestivaalin vuonna 2015 Vantaan Mikkolassa olleeseen purkutaloon. Kokemuksesta rohkaistuneena ja oppineena lähdemme nyt kasvattamaan projektia 10-kertaiseksi”, festivaalin vastaava tuottaja Katja Lindroos sanoi. “Olemme innoissamme, että voimme kehittää ideaamme nyt kaupungin kanssa. Lähiöt tekevät Helsingistä suuren – niissähän suuri osa kaupunkilaisista myös asuu”

Helsingin kaupungin puolesta tilaisuudessa puhui myös apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki. Apulaiskaupunginjohtaja kertoi iloitsevansa siitä, että yhteistyön tuloksena syntyy nimenomaan festivaali, joka mahdollistaa intensiivisiä ja innostavia kohtaamisia.

Lähiöfest2017:n pääyhteistyökumppaneita ovat Vahanen ja K-Market ja yhteistyökumppaneita NCC, Kiinteistömaailma ja Danske Bank – kaksi viimeksi mainittua mahdollistavat osaltaan festivaalin kansainvälistä pääseminaaria.

– Kaikki yritysyhteistyökumppanit ovat todellisia asiantuntijoita, jotka vahvistavat festivaalin viestiä ja sisältöjä. Meillä on mukana osaamista valtavan laajalta kentältä: korjaus- ja uudisrakentamisesta, kaupasta ja palveluista, yhdyskuntasuunnittelusta ja kestävästä kehityksestä, asumisen ja elämäntapojen muutoksesta sekä taloudesta ja rahoituksesta. Kaikkia kumppaneita yhdistää halu tehdä poikkialaista yhteistyötä ja olla suorassa kontaktissa elävään elämään, Lindroos kertoi.

Lähiöfest2017 tekee yhteistyötä yliopistosektorin kanssa. Jo syksyllä käynnistyi kursseja sekä Aalto-yliopistossa että Kaupunkiakatemiassa.

RM

“Kuinka rohkeasti kaupunkia pitää suunnitella?”

Lähiöfest2017-kumppanitapaamisessa järjestettiin myös keskustelu kaupungin muutoksesta ja tulevaisuuden hahmottamisten haasteista. Keskustelua kävivät Helsingin kaupungilta Mikko Aho, arkkitehti ja muutoskonsultti Marco Steinberg Snowcone&Haystackistä, ja kansainvälisenä vieraana Ellen van Loon maailman johtaviin kuuluvasta OMA-arkkitehtitoimistosta Hollannista festivaalin tuottajan Katja Lindroosin johdolla.

Keskustelussa Mikko Aho toi esille kaupunkilaisaktivismin uutena, kaupungin kehittymiseen vaikuttavana voimana. Marco Steinberg korosti osallisuuden olevan kaupunkien kannalta olennainen kysymys, jota olisi tarkasteltava myös kriittisesti: ketkä todella osallistuvat ja ketkä eivät. OMAn Ellen van Loon puhui painokkaasti kaupunkien moninaisuuden ja omaleimaisuuden puolesta. Lähiöiden ja asuinalueiden ”salaisia aarteita” on vaalittava muutosten keskellä.

Lähiöfest2017-organisaation ja Aalto-yliopiston yhteistyön seurauksena Ellen van Loon piti samana päivänä ainutlaatuisen kurssin arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun opiskelijoille (kuvassa).