”Tykkään Vuosaaren meiningistä – itähelsinkiläisyys tarkoittaa, ettei ole mikään hienohelma”

Suomalainen lähiö: metsä, lenkkipolku, merenranta ja luonnonsuojelualue, jonne pääsee metrolla. Taiteilijalle Vuosaaren arvo on koskemattomassa luonnossa ja siinä, että ympärillä on elämän koko kirjo.

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta lähiö?

Täällä Helsingin Vuosaaressa sanasta tulevat mieleen metsä ja meri. Istumme kahvilla Hanna Weseliuksen keittiössä Vuosaaren Juhannusruusunkujalla. Weselius on valokuvataiteilija, kirjailija ja Aalto-yliopiston lehtori. Hän asuu Vuosaaren Taiteilijatalossa lastensa kanssa.

Ikkunasta näkyvä meri vilkkuu ja sädehtii. Kaupunginosan FB-sivuilla on siitä kuvia kaikissa mahdollisissa väreissä ja säissä.

Tämä on Vuosaaressa erityistä: se on Helsingin itäisistä lähiöistä se merellinen lähiö.

Erityistä on myös se, miten nopeasti Vuosaarta rakennetaan. Se on yksi Helsingin nopeimmin kasvavia alueita. Weselius on asunut Vuosaaressa niin pitkään, että on nähnyt sen kasvun. ”Ennen mentiin päiväkotiin metsän läpi, siellä oli puolukoita ja sieniä matkan varrella.” Nyt tilalla on kanava ja rakennuksia.

Vuosaaren luonto. Sitä rakastavat ja käyttävät täällä kaikki. Vuosaari on paikka, jossa nuorisokin ylistää kallioita, merenrantoja, umpimetsää. Ja onhan täällä kaunista. Uutelan luonnonsuojelualueella istuu aurinkoisena päivänä joku jokaisessa niemennokassa.

”Minäkään en ole kaupunkilainen syntyjäni. Nautin siitä, että saan möllöttää yksin”, Weselius sanoo.

Vuosaari tunnetaan maahanmuuttajista, mutta toinen muuttoliike unohtuu helposti: lähiöissä asuvat myös maaltamuuttajat. Sellaiset kuin Hanna Weselius. Hän kertoo kuulleensa naapurilta puheita siitä, että Uutelaan rakennettaisiin valaistus. ”Joku pururatako se muka on?!”

Weselius toivoo, että Vuosaaressa, kuten kaupungissa laajemminkin, olisi runsaasti rakentamatonta luontoa. Hän on valmis pitämään ääntä hiljaisuuden puolesta.

”Vuosaarelainen perustyyppi on sellainen, että on koira ja muutenkin pitää päästä joka päivä pehmeälle metsämaalle kävelemään ja haistelemaan merta. Vuosaarelainen haluaa olla kaupungin ja merellisen luonnontilan välissä, sitä varten tänne on tultu asumaan.”

Weseliuksellakin on koira, nimeltään Tilkku. Kirjailija-valokuvaaja-opettaja haluaa viedä koiransa luonnontilaiseen metsään.

”En ymmärrä ajattelua, jossa ei nähdä rakentamattoman luonnon arvoa. Argumentoidaan kovasti, että jostain paikasta tulee luonnonläheinen ja vähäautoinen, mutta eihän se ole sama asia kuin metsä! Eikö ne hahmota, mikä on tuollaisen pöpelikön arvo, tai mikä on satavuotiaan männyn arvo sinänsä?”

Hanna Weselius voitti 2016 Alma!-romaanillaan Helsingin Sanomain esikoiskirjapalkinnon.  Hän kirjoittaa täällä Vuosaaressa, kotonaan. Idästä ei tarvitse muutenkaan lähteä juuri minkään takia. Keskustassa tuntee olonsa turistiksi.

Weseliuksen mielestä Rastilan metsän ja rannan rakentaminen on tyhmää. Hän toivoo, että pikemminkin lisättäisiin kuin vähennettäisiin kaupunkilaisten mahdollisuuksia päästä luontoon. Mitä jos Ramsinniemestä menisi kevyen liikenteen sillat Vartiosaareen, hän ehdottaa. Tai säännöllinen veneliikenne! Tällaista on ehdotettu muun muassa Save Vartiosaari -kansanliikkeessä.

Weselius on viettänyt kesänsä jo 20 vuoden ajan Vartiosaaressa, taiteilijayhdistyksen vuokraamalla kaupungin huvilalla.

”Lähiluonto on asia, jota pitää vaalia. Ei saa haaskata tällaisia ainutlaatuisia helsinkiläisiä asioita kuin metsä.”

Rastilan ja Vartiosaaren kaavaluonnoksia on vastustettu adresseissa, mielenosoituksissa, asukasilloissa, luonnossa järjestetyissä paneelikeskusteluissa ja lukemattomissa erilaisissa tempauksissa. Moni vakuuttaa, ettei ole vahtimassa vain omaa takapihaansa, vaan luontoarvoja.

”Voin luopua omista kesistä Vartiosaaressa, mutta haluan silti säilyttää sen”, sanoo Weselius. Helsinki kuitenkin kasvaa. Mihin täällä pitäisi rakentaa?

”Joutomaata riittää, sinne voi rakentaa.”

Weselius on asunut aiemmin muun muassa Puotilassa, Kontulassa ja Kurkimäessä. Itähelsinkiläinen identiteetti on vahva.

”Tosi mielellään kirjoitan joka paikkaan, että olen Vuosaaresta. Tykkään tästä meiningistä. Itähelsinkiläisyys on hyvä leima, se sisältää katu-uskottavuutta: että ei ole mikään hienohelma, tulee toimeen kaikenlaisten kanssa, on nähnyt kaikenlaista.”

Ja kun kokee jonkin omakseen, välittää siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Kaupungissakin on tärkeä kokea kuuluvansa johonkin. Vuosaaren taitelijatalon yhteisö kaitsee toistensa lapsia pihalla, järjestää juhlia ja saahan tällaisessa porukassa myös sielunhoitoa; naapurit tietävät, mitä on olla taiteilija.

Taiteilijatalo on Vuosaaren kultahammasrannikon eli Aurinkolahden ja muun Vuokin välissä. Lähiympäristön sosioekonomia on niin kirjava kuin Suomessa ylipäätään voi olla.

”Täällä on kaikki, elämän koko kirjo ihan vieressä”, Weselius sanoo.

Mutta tämä on tärkeää: ”En ole koskaan pelännyt Vuosaaressa, vaikka kävelen ulkona vuorokauden ajasta ja valaistuksesta riippumatta. Pimeä metsäkin tuntuu turvalliselta: kukaan ei näe minua siellä.”

Weselius sanoo, että Vuosaari on onnistunut siinä hyvin, että kaikki elävät rinnan ja sekaisin.

”Pidän sitä hyvänä, että oman elämän lisäksi on läsnä muitakin todellisuuksia. Ei synny harhakuvia siitä, että olisi jokin ’mahdollisuuksien tasa-arvo’.”

Paitsi että luonnossa sekin on mahdollista. Luonto on kaikkien saatavilla ja kaikille sama.

Mitä toivot, että Lähiöfest saisi aikaan, Hanna Weselius?

”Kaupunginosaidentiteetit on hauskoja. Se on hyvä suunta, että on kotiseuturakkautta hyvällä tavalla. Vieraillaan eri kaupunginosissa, ollaan ylpeitä omista paikoista eikä poteroiduta. Kaupuginosaidentiteettien nostaminen ja nousu on tervetullut ilmiö, kun se on sitä, että  halutaan vaalia ja kehittää omaa kotiseutua olematta nurkkapatriootteja.”

“Helsinkikään ei ole enää sellainen, että on yksi keskusta, josta pendelöidään lähiöihin. Ei täältä idästä tarvitse lähteä mihinkään, Itiksestä saa kaiken. En itsekään käy usein Pitkänsillan eteläpuolella. On hyvä, että on paljon keskustoja ja lähiöillä on muukin maine kuin se, että ne ovat maaltamuuttaneiden junttien kerrostaloalueita.”

Teksti: Reetta Räty

Kuvan otti Hanna Weseliuksen poika Armas Weselius mustavalkoiselle filmille. Kuva on käsin kehitetty.

Hanna Weselius

• Vuosaari on Helsingin suurin kaupunginosa, ja se kasvaa koko ajan. Asukkaita on nyt yli 38 000, suunnilleen saman verran kuin Kajaanissa.
• Vuosaaren peruspiiri jakaantuu eri alueisiin: Keski-Vuosaari, Kallahti, Meri-Rastila, Rastila, Aurinkolahti, Uutela, Niinisaari, Nordsjön kartano ja Mustavuori. Asutus painottuu viiteen ensin mainittuun.
• Varsinkin Aurinkolahden alue on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana voimakkaasti. Se oli aiemmin nimeltään Mustalahti.
• Vuosaaren itäosassa oleva Helsingin rahtilaivasatama, Vuosaaren satama, otettiin käyttöön vuonna 2008.
• Vuosaaren väestö on nuorempaa kuin Helsingissä keskimäärin.
• Vuosaaressa on laaja etninen ja sosioekonominen kirjo ja keskenään hyvin erilaisia asuinalueita: vauras Aurinkolahti, etnisesti kirjavimmat Rastila ja Kallahti, omakotitaloalueita, vuokra-asuntoja, rivitaloja.
• Vuosaaren Taiteilijatalon rakennuttanut säätiö perustettiin Helsingin kaupunginvaltuuston 125-vuotisjuhlakokouksessa vuonna 2000. Sinne valitaan asukkaat hakemusten perusteella, ja valitut saavat taloon elinikäisen vuokra-oikeuden. Taiteilijatalon vuokra vastaa suunnilleen Hekan vuokratalojen vuokraa.