100+ ideaa 100-vuotiaalle
- 2.1.2018
Lähiöfest2017 lahjoittaa 100-vuotiaalle Suomelle “100+ ideaa lähiöille”! Samalla kaikki kutsutaan osallistumaan ja keksimään lisää tapoja joilla lähiöistä tehdään tulevina vuosina entistä parempia meille kaikille.
Lähiöt ovat omaa historiaamme, sillä kaupungistuminen tarkoitti Suomessa pitkälti juuri lähiöitä. Kaupunkejamme ei ole rakennettu vallanpitäjien paraateja vaan kaikkien kaupunkilaisten arkea ja elämää varten. Lähiöt ovat kasvaneet samasta tasa-arvoisen yhteiskunnan juuresta kuin vaikkapa peruskoululaitos. Tällaisesta perinnöstä saa olla ylpeä. Se myös vähän velvoittaa.
“100+ ideaa lähiöille” on kiitos niille, jotka olivat suunnittelemassa ja rakentamassa parempaa asumisesta meille kaikille. Ideoilla halutaan herätellä varsinkin tuon ajan henkeä – innostaa sellaiseen tekemisen meininkiin, millä lähiöistä tulee taas monien mahdollisuuksien paikkoja.
Ideoiden teemat liittyvät yhteisöllisyyteen ja kestävään kehitykseen, rakentamiseen ja korjaamiseen, yhteisöllisyyteen ja palveluihin, ruokaan ja kulttuuriin, arkkitehtuuriin ja alueidentiteetteihin, työhön ja innovaatioihin. Ne on tarkoitettu kaikkien vapaaseen käyttöön.
Ideat on kerätty Lähiöfest2017-tapahtumaan liittyneissä työpajoissa, tapaamisissa, keskusteluissa, seminaareissa, haastatteluissa ja harjoitustöissä sekä kokeilujen kautta. Ensimmäiset keksittiin syksyllä 2016 kun festivaalia valmisteltiin, ja viimeiset tulivat listalle festivaaliviikon jälkeen aivan vuoden 2017 lopussa. Osa ideoista on kirjaimellisesti idea-asteella, ja osa käytännön elämässä testattu.
Ideoita ovat lahjoittaneet kaikki, jotka olivat tavalla tai toisella mukana tekemässä Lähiöfest2017-tapahtumaa: Helsingin kaupunki, viralliset yhteistyökumppanit, yliopistojen opiskelijat, tutkijat, yhdistykset, kansainväliset asiantuntijat, aktivistitryhmät ja pienyrittäjät. Joukossa on myös ideoita, joita on saatu mukaan suositusten kautta eri kaupungeista. Mikä ehkä kaikkein tärkeintä, listalla on monia lähiöiden asukkaiden omia tekoja ja haaveita.
Hyviä ideoita voi syntyä missä tahansa. Kun ne jaetaan, niistä tulee vielä parempia. Suurkiitos kaikille ideoiden lahjoittajille!
(Ensimmäiset) 100 ideaa lähiöille!
Tässä ne ovat: tasan 100 ideaa Suomen lähiöille. Ylärajaa ei ole, joten vuoden 2018 aikana “+”-merkin perään tulee vielä monta lisää. Ideat ovat satunnaisessa järjestyksessä.
Jos (ja kun) ideoiden nimet eivät vielä kerro, mistä oikein on kyse: Tulemme tekemään artikkeleja eri teemoista, joissa esitellään kaikki ideat. Juttuja tulee alkuvuoden 2018 aikana. Seuratkaa siis tätä saittia!
#1 ”LähiöGems” – Lue >
#2 Asukasolohuone
#3 Ruokapiirit – Lue >
#4 Start up -ostari
#5 Lähi(ö)työpäivä
#6 Torit
#7 Kohtaamiskahvila
#8 #hoodshelsinki
#9 ”Taloyhtiön ABC”
#10 “Safka”-popup-ravintola
#11 Lähiöpuutarha
#12 Lähiöuudistuksen allianssi-malli
#13 ”Soiva tori”
#14 “Dome of Visions”
#15 Me-talot
#16 Uimahalli elokuvateatterina
#17 ”Lisärakentamisen askeleet”
#18 ”Näköalatorni”
#19 Erälähiöretket
#20 ”Lähi(ö)tori”
#21 Avoimet saunat
#22 ”Basaari”
#23 Kattokerros lähiötaloon
#24 Täydennysrakentamispeli
#25 Naapurustoapu – Lue >
#26 Korttelifestivaalit
#27 Taloyhtiöiden monimuototilat – Lue >
#28 Sosiaaliohjaaja koulussa
#29 ”Avoimet laatikot”
#30 Lähiöliikunta
#31 ”Voi hurjaa!”
#32 Kotikaupunkipolut
#33 ”Kodat”
#34 ”#popuptori”
#35 ”Korona”
#36 ”Kaldeera”
#37 Lähiöruoka-menu
#38 ”DIY-tori”
#39 ”Konfetti”
#40 ”Tägi”
#41 Remonttirekka
#42 Meiltä meille -mediat
#43 ”Klaveret”
#44 ”Levytys”
#45 Joutoalueiden viljelmät
#46 ”Kasvihuone”
#47 ”Katkarapu”
#48 Unelmatyöpajat
#49 ”Porras”
#50 Runokisa
#51 Täydennysrakentamisen “tinder”
#52 ”Säleikkö”
#53 ”Säpäle”
#54 Osallistuva budjetointi
#55 ”Aitta”
#56 Asuinalue-blogi
#57 ”Kultaranta” lähiössä
#58 ”Valokuutiot”
#59 ”Pitsi”
#60 Ryhmäkorjaaminen
#61 Lähipalvelut-app
#62 ”Ladot”
#63 Remonttikaveri
#64 ”Kuplat”
#65 Raksat kouluna
#66 Pienimuotoisen kaupanteon palvelut
#67 Mentori-illalliset
#68 ”Lähitori”
#69 Lähi(ö)valuutta
#70 ”Artti-katutaidekioski”
#71 ”Lautta”
#72 ”Lähiön kerrostumat”
#73 Katutaidekesä
#74 Muistelupiirit
#75 ”Tori-moduuli”
#76 ”Torget”
#77 Vekotinverstas
#78 ”Mosaiikkitorin kangas”
#79 Sosiaalisen yrittäjyyden hubi
#80 Raakatila-asunnot
#81 ”Keltainen iglu”
#82 ”Helsinki-malli”
#83 ”Operaatio Pulssi”
#84 Lounastapaamiset ikääntyneille
#85 Korttelikontti
#86 Kauppakahvila
#87 ”Vaalikaveri”
#88 ”Folder”
#89 Kokkaus/ruokaseurakaveri
#90 ”Torit ja läsnäolo-oikeus”
#91 ”36+ näkymää lähiöstä”
#92 Uskontodialogit
#93 Digitaalinen naapuri
#94 ”Neliömäiset”
#95 ”Lämmin itä”
#96 Kaupunginosien avoin data
#97 Lähiöhotelli
#98 ”Lähiöbrändi somessa”
#99 Korjaustapaohjeet
#100 Maatilalähiö
+ monta muuta!
Liity keskusteluun Facebookissa ja Twitterissä – keksitään yhdessä lisää ideoita Suomen lähiöille!
Jos olet halukas järjestämään kanssamme ideariihen kotilähiössäsi, ota meihin yhteyttä: info(at)lahiofest.fi
Juttua on päivitetty 5.2.2018